Olen ollut pakotettu hillitsemään neulomista kipeän ranteen vuoksi. Niinpä töiden edistyminen on ollut lähinnä miinusmerkkistä, olen nimittäin purkanut muutamia keskeneräisiä juttuja, joihin olen tympääntynyt. Kriittisellä silmällä on tullut katseltua yhtä jos toistakin tekelettä. Raitasäärystimet saivat kyytiä tylsän väriyhdistelmän ja väärän koon vuoksi, ja harkitsen myös Branching Out -säärystimenpuolikkaan purkua, koska olen lopen kyllästynyt kyseisen pitsikuvion neulomiseen. Se yksi huivi sitä laatua riitti, kiitos. Enkä sitä paitsi tulisi säärystimiä käyttäneeksi kuitenkaan.

Alla on palanen huivia, joka joutunee sekin purkuun. Mallineule on Kauneimmat Neulemallit -kirjasta, ja ihan kivan näköistä, mutta se ei ehkä sittenkään sovi pitkään huiviin. Taidan sen sijaan haluta kolmiohuivin tuosta langasta. Jos kerällä olevat langat eivät riitä sellaiseen, joutuu purku-uhan alle myös yläasteella neulottu paita mallia 90-luku, jota varten nuo langat on alunperin hankittu.

th_ag003.jpg 

Jotta purkaminen ei tähän loppuisi, olen katsellut sillä silmällä myös vaatekaappiani. Yllättävien menoerien vuoksi taidan yrittää olla ostamatta lankaa vähään aikaan, vaikka mieli tekisi neuloa vähän suurempia juttuja. Löysin muutaman vähälle käytölle jääneen ostoneuleen, joissa saattaisi olla potentiaalia täydelliseen muodonmuutokseen. Selvittämättä on vielä, saako niistä purkamalla käsiinsä yhtenäistä lankaa vai vain kasan langanpätkiä.